Lohjalainen Päiväkumpu kylpylähotelli, eli Lohja Spa, nauttii sekä paikallisten että Lohjalla vierailevien turistien suosiota. Kylpylähotellin palvelutarjonta on vuosien saatossa laajentunut ja monipuolistunut. Kylpylä- ja majoituspalveluja tarjoavalla Päiväkummulla on myös erilaisia palvelu- ja tuotekokonaisuuksia ryhmille, kuten työporukoille. Kylpylähotellin tiloja voi esimerkiksi varata kokouksia varten. Samoin Päiväkummun tarjontaan kuuluvat erilaiset työhyvinvointia edistävät tilaisuudet sekä monelle tutut virkistyspäivät.
Yksityisasiakkaita kiinnostavat etenkin Päiväkummun kylpylä ja ravintolat Panorama sekä Kanerva. Kylpylähotellin monipuolinen tarjonta kattaa myös terveyspalveluita, kuten kuntoutus- ja sopeutusvalmennuspalveluja. Tämän lisäksi Päiväkummussa järjestetään ammatillisia kursseja.
Viihdeohjelmiston viehätys
Vaikka kylpylähotellin tarjonta onkin monipuolinen, jää jotain kuitenkin puutumaan.Paikallisena palveluntarjoajana Päiväkummulla olisi vielä tekemistä viihdeohjelmiston kehittämisen suhteen. Täysin huomiotta ei viihdeohjelmisto ole jäänyt, ja etenkin loppuvuodesta pikkujouluohjelmaa toki järjestetään. Ohjelmiston kehitys ja suunnittelu ympärivuotiseksi voisi kuitenkin lisätä kylpylähotellin viehätystä ja markkina-arvoa sekä paikallisten että ulkopaikkakuntalaisten vierailijoiden keskuudessa.
Laadukkaat, huolella valitut viihdeartistit ja ohjelmapalvelut vetävät yleisöä todistetusti myös pienemmillä paikkakunnilla. Menestyksen salaisuus piilee kohdeyleisön tunnistamisessa ja tehokkaassa markkinoinnissa. Siinä missä Päiväkummun kylpylä- ja ravintolapalvelut vetävät puoleensa tiettyjä asiakasryhmiä, voisi viihdepalvelujen kehittäminen lisätä Päiväkummun suosiota myös muiden asiakasryhmien osalta. Esimerkiksi nuoret aikuiset, jotka eivät välttämättä kuulu kylpylä- ja ravintolapalvelujen suurimpaan asiakasryhmään, saattaisivat sopivien viihdetaiteilijoiden tai uudistuneen ohjemiston myötä kiinnostua Päiväkummusta enemmän.
Kasinopalveluilla loistoa kylpylähotelliin
Erottuakseen todella kilpailijoistaan lohjalaisen Päiväkummun kannattaisi panostaa viihdeohjelmiston lisäksi myös muuhun viihteeseen. Yksi poikkeukdellinen viihdyke olisi ikioma kasino. Kasinopelipöytien sekä rulettipyörän lisääminen kylpylähotellin ravintoloiden palveluihin toisi mukanaan aivan uudenlaisen elämyksen Päiväkummun palveluihin. Useat kansainväliset hotellit Euroopassa tarjoavat kasinopelejä muiden palvelujen ohella, mikä lisää niiden viehätystä tiettyjen asiakasryhmien joukossa. Samaa kilpailuvalttia voitaisiin hyödyntää myös Lohjalla, jolloin yksittäisten kasinopeleistä kiinnostuineiden asiakkaiden lisäksi kylpylähotellissa voitaisiin palvella myös kasinopeleistä kiinnostuneita ryhmiä ja muita tahoja.
Yksi erinomainen markkinarako kasinopelien lisäämisessä olisi tietysti erilaisten pelitapahtumien järjestäminen. Pokeriturnaukset ovat kasvattaneet suosiotaan vuosikymmenten saatossa ja erilaisia kasinopelaamiseen liittyviä massatapahtumia järjestetään ympäri vuoden. Myös kolikkopelit ovat säilyttäneet suosionsa perinteisten kasinopöytäpelien ohella nettikasinoiden luvatulla aikakaudella. Toisin kuin monet kuvittelevat, pokerin, blackjackin ja baccaratin suosio kivijalkakasinoilla on lisääntynyt, sillä pelaajat ovat voineet tutusta ja testata pelejä etukäteen VideoSlotsin kaltaisilla verkkokasinolla. Kukapa haluaisi pelata, ellei tietäisi pelin sääntöjä?
2020-luvulle siirryttäessä yksi kasino- ja nettikasinopelimaailman kuumimpia ilmiöitä on e-urheilu, jonka suurtapahtumat vetävät tuhansia kävijöitä. Suomessa kasinopelaamiseen ja e-urheiluun keskittyneitä tapahtumapaikkoja on harvassa, joten Lohjalla olisi tässä oivallinen tilaisuus kehittää palvelujaan ja vetää puoleensa maksukykyisiä kansainvälisiä ja kotimaisia asiakkaita. Pelitapahtumien markkinointi tekisi Päiväkumpua tunnetummaksi etenkin nuoremmalle asiakaskunnalle, jolloin myös viihdeohjelmiston kehittäminen tulisi kannattavammaksi. Myös kasino- ja pelimaailman tuominen Lohjan Päiväkumpuun lisäisi paikkakunnan palvelujen monipuolisuutta ja työllistäisi eri tahoja luoden mahdollisesti myös uusia työpaikkoja.
Monipuoliset palvelut lisäävät Lohjan viehätystä
Viihdepalvelujen kehittäminen loisi potentiaalisesti myös joitakin uusia työpaikkoja alueelle. Muun muassa ohjelmatuotantoon, markkinointipalveluihin ja äänentoistoon tai valaistukseen erikoistuneet yritykset ja tahot hyötyisivät lisääntyneestä viihdeohjelmiston tuotannosta. Tämän myötä sekä Lohjan palvelut että osaaminen monipuolistuisivat, mikä puolestaan lisäisi paikkakunnan viehätystä Lohjaa uutena asuinpaikkana harkitsevien keskuudessa. Samoin liikenne ja vierailut ympäröivistä kunnista ja kaupungeista kasvaisivat kilpailukykyisen ohjelmatarjonnan houkutellessa myös ulkopaikkakuntalaisia.
Suunnitteilla oleva Tunnin juna tuo lisää kävijöitä Uudellemaalle tulevaisuudessa. Lohja hyötyy lisääntyvästä liikenteestä, mutta kaiken hyödyn irti saamiseksi olisi paras vaihtoehto lisätä palveluja ja pyrkiä tarjoamaan monipuolisia ja kilpailukykyisiä kansainvälisen tason palveluja. Kylpylähotelli Päiväkummulla on tähän erinomaiset edellytykset. Asian kehittämiseksi tarvitaankin vain sopivia tahoja yhteistyökumppaneiksi suunnittelemaan ja toteuttamaan ohjelmapalveluja ja pelimaailman tapahtumia. Samalla tietysti vaaditaan edistyksellistä ja kehitysellistä asennetta paikallisten ja etenkin kylpylähotellin johdon osalta.