Pappilankorven uutisia

Pappilankorvessa tapahtuu päivittäin, vaikkei siitä kaikesta aina uutisoida. Alueen monipuolisuus tulee ilmi vasta lähempää tarkastellessa koko Pappilankorven palvelurakennetta, sen yrityksiä ja asukkaita. L44 Pappilankorpi I, hyväksytty 15.8.2018 15. Gruotilan kaupunginosan puisto-, katu, liikenne- ja raidealueiden ja 24. Ventelän kaupunginosan liikenne- ja raidealueen asemakaava ja asemakaavan muutos sekä tonttijako osaan korttelia 360 Suunnittelualue sijoittuu Lohjanharjuntien itäpuolelle Nummentien, Suitiantien ja Ratakadun liittymän tuntumaan. Kaavan…

Lue lisää ›

Esittelyitä ja arvosteluja nettiin

Pappilankorven teollisuusalue on  Lohjan 16. kaupunginosa. Teollisuusvaltainen kaupunginosa sijaitsee Lohjan keskustasta hieman itään, nummen eli Lohjanharjun takana. Sen naapurikaupunginosia ovat etelässä ja lännessä Gruotila ja pohjoisessa Ventelä. Tällä sivustolla on listattuna reilut puolitoistasataa paikallista yritystä. Palvelu mahdollistaa yritysten kertovan itsestään enemmänkin lähettämällä tiedotteita ja viestejä ylläpidolle. Tämä pappilankorpi.fi sivusto mahdollistaa alueen yrityksille olla esillä oman sivustonsa ”vieressä”. Google hakukoneet…

Lue lisää ›

Digikanavista tukea paikalliseen printtimainontaan

On tutkittua, että Suomessa paikallinen printtimainonta toimii, se tavoittaa yhä selkeästi eniten potentiaaliasia ostajia (maailmalla ja Suomessakin näkee että isoilla lehtitaloilla mainonnanmäärät laskevat). Sen rinnalle on kuitenkin vähitellen tullut myös paikallista digimainontaan. Lohjalaiset Kettu Markkinointi ja ER-tuki ovat viimeisten vuosien aikana rakentaneet lähialueelle verkkosivustoja sekä näille oheen Facebook-kanavia, joiden avulla ollaan saatu rakennettua printtimediaa tukevat digikanavat markkinointiin – näin…

Lue lisää ›

Uusia suomalaisia nettisivustoja, myös teidän käyttöönne

Lohjalaiset ER-tuki ja Kettu Markkinointi ovat tehneet kotisivuja internetin päättymättömältä tuntuvaan maailmaan jo viime vuosituhannelta. ER-tuen Kari Oksanen teki ensimmäiset kotisivut asiakkaille jo 90-luvulla ja vaikka välissä pidettiin pari vapaa vuottakin kotisivuista, on tuolle alalle palattu takaisin. Ennen tehtiin sivustoja vain tilauksesta, mutta nykyään teemme sekä tilauksesta että omasta aloitteesta sivuja. Sivustoja tehdään niin yhdistyksille kuin yrityksille ja niitä…

Lue lisää ›

Helmikuuksi mukaan OstaLohjalta -kampanjaan

OstaLohjalta on paikallisille liikkeille ja ammatinharjoittajille tarkoitettu mainos-ja markkinointikampanja, mikä yhdistää sekä paikallislehden että internetin sekä sosiaalisen median. Projekti aloitettiin 2016 ja siinä on ollut monta lohjalaista yritystä ja liikettä mukana. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, siksi on hyvä välillä listata mitä kaikkea 99€+alv kuukausimaksulla saa: Jos yritykselläsi ei ole omia kotisivuja, saat oman tietosi www.ostalohjalta.fi sivustolle, ja kuten…

Lue lisää ›

Automaalaamo Pappilankorvessa: Test-Tec Oy

Automaalaamo Lohjalla – meiltä myös kolarikorjaamo­palvelut Test-Tec Oy on Lohjalla toimiva, vakuutusyhtiöiden ja Autoalan Keskusliitto Ry:n hyväksymä automaalaamo ja kolarikorjaamo. Yrityksemme on aiemmin kunnostautunut laitevalmistuksen puolella, ja valmistammekin yhä raskaan kaluston paineilmajarrujen viivemittauslaitteita. Maalaamopuolella hoidamme muun muassa ruostemaalaukset ja erikoisvärimaalaukset. Lue lisää automaalaamopalveluistamme! Kolarikorjaamon puolella hoidamme pelti- ja muoviosakorjaukset. Palvelumme ei sisällä yleiskorjaamotöitä. Korien osalta käytämme aina alkuperäisosia. Yrityksellemme…

Lue lisää ›

Tervetuloa verkkokauppaan

Kategoriat Laakerit FAG tuotemerkki on huippumerkki, jonka laatu on korkeinta mahdollista. Muilla valmistajilla laatukontrolli on vähäisempää, jolloin saadaan myös hintaa alemmaksi. Laakereiden laatu tai kestävyys ei välttämättä silti vaihtele merkistä toiseen. Avaa tuoteryhmä » Kärcher Avaa tuoteryhmä » Tiivisteet Akselitiivisteet, männnäntiivisteet, urarenkaat, varrentiivisteet, pyyhkijät, o-renkaat ja USIT tiivisteet. Avaa tuoteryhmä » Sähkömoottorit Verkkokaupan sähkömoottorit löytyvät suoraan varastostamme. Muita malleja…

Lue lisää ›

Crossfit Lohja uutisia

Nyt olisi tammikuun On Ramp-alkeiskurssit myynnissä!!! Järjestämme kaksi On Ramp-alkeiskurssia, yksi iltakurssi (8.1-19.1) sekä yksi viikonloppukurssi (20.1-21.1). Aloita uusi vuosi uudella harrastuksella ja kohenna kuntosi loisto porukassa. Ilmoittautuminen alla olevien linkkien kautta Ilta alkeiskurssi 8.1-19.1 (3krt/viikossa 1,5h/kerta) https://www.wodconnect.com/crossfit-lohja/seminars/3365 Viikonloppu alkeiskurssi 20.1-21.1 (3h/päivä) https://www.wodconnect.com/crossfit-lohja/seminars/3366

Lue lisää ›

Aplico: Aloita liikkuminen meidän kanssa nyt ja liikut loppuvuoden 39 €!

MITÄ JOS ALOITTAISIT UUDEN ELÄMÄN JO TÄLLÄ VIIKOLLA? Lähde liikkumaan meidän kanssa Aplicoon niin kuntoilet LOPPUVUODEN 39 eurolla. Tarjoamme 2700 m2 tilaa ja elämyksiä arkeesi. Kuntosaliltamme (700m2) löydät perinteisen kuntosalin ja toimintasalin. Ryhmäliikunnassa sinulla on valittavana 100 -tuntia viikkoon. Jäsenenä sinulla on apunasi Aplicon omaohjaaja, jolta saat apua ja vinkkejä olit sitten aloittamassa tai konkari kuntosalilla. Tule käymään tai…

Lue lisää ›

www.mixtremesport.fi/

Oikein hyvää syksyä kaikille! Syksy on tuonut paljon uusia kujeita ja isojakin muutoksia meidän arkeen. Syyskuussa vedimme viimeiset treenit Hemmolankadulla. Lokakuusta alkaen olemme harjoitelleet Kirkkokadun voimailutilassa Lohjalla ja Nummelan Voimailijoiden salilla Nummelassa. Hieronnat ovat siirtyneet Lohjan keskustaan Laurinkadulle ja Pusulaan Purotielle. Omasta harjoittelupaikasta luopuminen oli loppupeleissä helppoa, kun tajusin mitä haluan ja mihin suuntaan haluan viedä omaa ammattitaitoa. Joku…

Lue lisää ›

Elcolinelle uusi kunnossapitosopimus kemianteollisuudesta.

Elcolinelle uusi kunnossapitosopimus kemianteollisuudesta. Sopimus kattaa koko teollisuuslaitoksen mekaaniset asennus- ja huoltotyöt sekä sähkö-/automaatio ja instrumentointi asennus- ja huoltotyöt. Lisäksi Elcoline vastaa koko teollisuuslaitoksen saattolämmitysjärjestelmien asennus- ja huoltotöistä sekä kaikkien aselajien vikapäivystyksistä 24/7/365. ”Vastaamme kokonaisuudesta omalla henkilökunnalla 24/7/365 yhden luukun periaatteella. Tämän tyyliset kokonaispalvelu-/ kunnossapitosopimukset ovat Elcolinen ydinliiketoimintaa ja tässä me halutaan olla maailman parhaita. Kerromme tarkempia tietoja kohteesta…

Lue lisää ›

Nimitys Tilamarissa: henkilökuvassa Jukka Räsänen

Jukka Räsänen on pitkän linjan myymäläkalustamisen ammattilainen ja vanha tilamarilainen, joka tekee ”kotiinpaluun” monta kokemusta rikkaampana ja entistäkin rautaisemmalla osaamisella. Jukka tulee vetämään projekteja, kehittämään tuotantoamme ja olemaan vahvasti läsnä asiakkaidemme arjessa. Annetaan Jukan kertoa itse, millaisesta miehestä on kyse. Kuka on Jukka Räsänen? Olen 1978 syntynyt puutekniikan insinööri Lieksasta. Perheeseeni kuuluu vaimo sekä 2- ja 6-vuotiaat tyttäret. Vapaa-aikaani…

Lue lisää ›

HALLOWEEN-VIIKKO 31.10.–2.11.2017

Halloween-viikko tuo taas klubille ja sisäpyöräilysaliin jännitystä ja huikeita elämyksiä. Kolme parasta pukua palkitaan Aplicon tuotepaketilla. Pukeutua voi tunneille, jotka ovat varausjärjestelmässä merkattu mustalla Halloween-viikolla. Haluatko yhdistää kauhuelokuvan ja hikoilun? Vai mielettömät Dj:n isännöimät bileet, jossa loistetikut heiluu ja basso kuljettaa meitä vauhdin hurmaan? Pyöräilyn kesto 1,45h. Katsotaan nouseeko syke pyöräilystä vai kauhuelokuvan vaikutuksesta! Tarjoamme sinulle kolme mahdollisuutta osallistua…

Lue lisää ›